KUNINGATAR KERTTU
Meidän perheen kissauran "harjoituskappale". Niin vakaasti neljällä tassullaan seisova kissaneiti, että palvelusväen pienet horjahdukset yhteisen matkan alkutaipaleella eivät häntä ole onneksi heilauttaneet. Suureksi avuksi tässä toki oli se, että Kerttu oli saanut elää elämänsä ensimmäiset 3,5 vuotta hyvässä, rakastavassa kodissa kahden kissakaverin kanssa. Sieltä oli saatu hyvät eväät normaaliin kotikissan elämään. Kissojen välisen dynamiikan muututtua perheessä oltiin kuitenkin tilanteessa, jossa Kertulle etsittiin uutta kotia.
Meillä Kerttu ehti hallita valtakuntaansa viitisen vuotta täysin yksinvaltiaana ennen kuin emäntä sai päähänsä, että kissakaveri voisi olla kiva. Kertun mielipidettä asiasta ei taidettu muistaa kysyä. Mutta se tuli kyllä varsin selväksi heti, kun Herra Mustavalkoinen kannettiin kopassaan Hänen Korkeutensa valtakuntaan. Emännän pisteet taisivat romahtaa miinuksen puolelle kertaheitolla...
Jos puhutaan kaksijalkaisista alamaisista, niin heihin Kuningatar on aina suhtautunut mitä rakastavimmin. Perheen ulkopuolisille ihmisille hän lämpenee todella hitaasti mikäli päättää lämmetä laisinkaan. Ja kokemuksesta voi sanoa, että useimmiten hän valitsee viimeksi mainitun...
Muussakin suhteessa Kerttu oli aloittelevaan kissaperheeseen mitä mainioin tapaus. Jos elämää hänen kanssaan täytyisi jotenkin kuvata, niin helppoa se on ollut. Hänen jäljiltään ei ole yhtään revittyä sohvaa, ei kaivettua kukkapurkkia, ei tiputeltuja tavaroita eikä mitään muutakaan mitä normaalissa kissaperheessä voisi odottaa. Tässä suhteessa voimme siis sanoa päässeemme superhelpolla.
Yöllä nukutaan, päivällä nukutaan (jos ei ole muuta tekemistä) ja siinä välissä syödään.
Syöminen on tärkeää. Erittäin tärkeää. Ruoka-ajoista tulee pitää kiinni. Jopa siinä määrin, että kun ruoka-aika on, niin silloin syödään vaikka nälkä ei olisikaan. Mutta yleensä on... siis nälkä.
Kuningatar Kertun ehdottomiin mielipuuhiin kuuluu emännän mahan päällä loikoilu. Ja siihen puolestaan kuuluu olennaisena osana kovaääninen ja tasainen kehräys. Kertun onneksi emäntä on sen verran mukavuudenhaluinen, että oikaisee sohvalle aina, kun saa siihen tilaisuuden. Edes hetkeksi. Tosin keskeytyneitä mahan päällä makoiluja ei katsota hyvällä, Kuningattarenhan kuuluu luonnollisesti antaa itse päättää milloin riittää. Tässä suhteessa emännän koulutus on vielä hieman vaillinainen...
Jos jokin asia ei mene Kuningattaren mielen mukaan, hän yksinkertaisesti ummistaa asialle silmänsä ja teeskeentelee, että ei tiedä laisinkaan mistä puhutaan.