SUMU - TASSUN KOKOINEN ENSIASKEL

Siitä se sitten alkoi, meidän yhteinen matkamme. Sumulle oli varattu verkko-ovellinen "yksiö", pieni makuuhuone, joka oli meillä ainostaan vieraskäytössä. Ainoa miinuspuoli yksiön suhteen oli se, että se sijaitsi kapean, keittiöön johtavan käytävän varrella. Trafiikki oven editse oli siis taattu.

Voi vain kuvitella, mitä kaikkea pienen kissan päässä liikkui, kun kaikki tuttu ympärillä yhtäkkiä muuttui. Jo pelkästään uuden kodin äänissä oli todennäköisesti melkoisesti sulateltavaa. Tässä suhteessa Sumun hermo piti yllättävän hyvin. Hän ei panikoinut missää vaiheessa uusien äänien kanssa. Turvapaikka oli sängyn alla, ja sieltä päiväpeitteen reunan raosta saattoi hyvin tiskistellä talon elämää katseilta piilossa.

Ensimmäinen kokonainen päivä uudessa kodissa meni sängyn alla. Kuten kaksi seuraavaakin. Yöllä neiti uskalsi liikkua ja tutkia yksiötään ja hämmästyttävää kyllä, häntä kiinnosti leikkiä uusilla leluillaan. Melkoinen töminä hiljaisessa yössä pisti välillä hymyilyttämään. Kerttua ja Glimmeriä ei hymyilyttänyt... ensin tuo kumma tyyppi muutti meille - kutsumatta - ja sitten se vielä kehtasi pistää yöllä pirskeet pystyyn! Ja valvottaa koko porukkaa...

Ensimmäinen varsinainen näköhavainto Sumusta saatiin neljäntenä päivänä, kun hän oli kiivennyt raapimapuun tasanteelle kurkistelemaan ulos ikkunasta. Mutta joka kerta, kun joku kulki hänen huoneensa ohitse, neiti sukelsi pikavauhtia sängyn alle.

Otin tavakseni makailla Sumun huoneen lattialla joka ilta. Tarkoitus oli siedättää häntä omaan läsnäolooni. Selailin nettiä tai katselin tv-sarjoja padilta. Aluksi sängyn alta minua tuijotti kaksi vihreää, lautasen kokoista silmää aivan hievahtamatta. Epäluulo oli ilmeinen. Mitä tämä toisaalta tuttu, mutta kuitenkin vieras ihminen nyt oikeen aikoi? Olisiko syytä olla enemmänkin huolissaan?

Kissiksellä Sumu tunnettiin melkoisena namimaakarina. Dreamiesit olivat hänen herkkujaan. Vaikka Sumu ei Kissiskellä ollessaan ollut antanut koskea itseään, niin namit olin saanut laittaa hänen nenänsä eteen ilman tassulämäreitä. Joten ajattelin, että mikäli näin olisi myös kotona, meidän jonkinlainen, Kissiksellä muotoutunut side ei olisi totaalisesti katkennut kaiken muutoksen myötä. Tosin namien tarjoilu suoraan nenän eteen oli hienoinen haaste, kun se piti tehdä sängyn alle. Näin jälkikäteen ajateltuna koko homma kuulostaa typerältä, mutta juuri sillä hetkellä se tuntui jostakin syystä tärkeälle.

Olisihan sitä voinut miettiä miltä se kissan silmissä näyttää, kun iso naama ilmestyy päiväpeitteen reunan alta ja jonkinsortin valas yrittää ryömiä lähemmäs hänen turvapaikkaansa... Sumu osoitti kuitenkin olevansa hyvähermoinen, eikä moisesta tunkeilusta ainakaan pahemmin säikähtänyt. Tosin muutaman kerran sain kunnolla sormilleni näiden namihetkien aikana. Jälkeenpäin ajateltuna jokaiseen tassun heilahdukseen oli kyllä järkeenkäyvä syy, jota en vaan juuri siinä hetkessä huomannut tai osannut ennakoida.

Iltahetkistä tuli pian rutiinia ja Sumu alkoi rentoutumaan. Vähitellen tuo alun jännittynyt tuijotus muuttui vähemmän intensiiviseksi ja jossain vaiheessa pääsimme hyväntahtoiseen silmien siristely vaiheeseen. Hienovaraisesti siinä viestittelimme puolin  ja toisin olevamme hyvissä aikeissa. Tuon pienen eleen myötä otettiin ensimmäinen, tassun kokoinen askel kohti parempaa tulevaisuutta...